Europarlamentaarikko
Europarlamentaarikot Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen vierailivat Knehtilän luomutilalla Hyvinkäällä keskiviikkona 29.10.2014. Tilan toimintaa esitteli isäntä Markus Eerola, joka...
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen on tyytyväinen Eurooppa-neuvoston saavuttamaan energiasopuun. Torstain ja perjantain vastaisena yönä neuvosto pääsi yhteisymmärrykseen siitä, että koko Euroopan tasolla vähennetään hiilidioksidipäästöjä 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Sitovaksi tavoitteeksi asetettiin myös, että vuonna 2030 vähintään...
Suomalainen maatalous on joutunut tänä syksynä aikamoiseen kurimukseen Venäjän asettamien tuontikieltojen vuoksi. Erityisesti viennin tyssääminen on iskenyt maitotiloihin, kuuluuhan Suomi yhdessä Baltian maiden kanssa EU:n suurimpiin maidonviejiin Venäjälle. Tuotannon arvoon suhteutettuna Liettuasta peräti kolmannes maitotuotteista on viety Venäjälle, Suomesta...
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen oli avaamassa Hankasalmella 19.9.2014 Penttilän tilan navettaa. Keski-Suomen ja Suomen mittakaavassa Penttilän tilan tavoite tuottaa miljoona...
Valtioneuvosto on asettanut pysyvän virkamieseettisen neuvottelukunnan toimikaudeksi 1.6.2014 – 31.12.2017. Valtiovarainministeriön yhteyteen perustettavan neuvottelukunnan pysyviä tehtäviä ovat yleisten suositusten antaminen virkamiesetiikasta sekä lausuntojen antaminen tapauksissa, joissa virkamies siirtyy pois valtion palveluksesta. – Jatkossa eri virastojen ja laitosten soveltamiskäytännöt saadaan...
Kuntalaisille ehdotetaan uusia mahdollisuuksia osallistua kunnan toimintaan ja kunnille entistä tiukempaa velvoitetta kattaa budjettialijäämänsä. Muun muassa nämä uudistukset sisältyvät kuntalain kokonaisuudistukseen. Uudistusta on valmistellut työryhmä, joka luovutti luonnoksensa hallituksen esitykseksi liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle torstaina 8. toukokuuta. –...
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen jakoi 7. toukokuuta 2014 Moottoriliikenteen ansiomitalit kahdeksalle tieliikenteen toimintaa valtakunnallisesti edistäneelle henkilölle. Ansiomitalin saivat: Hallituksen puheenjohtaja Heikki Hedman, Keskusautohalli Oy Toimitusjohtaja Tom Terinkoski, Teknotoimi Oy Autokiila Tutkija Juhani Laurikko, VTT Toimitusjohtaja Iiro Lehtonen, Suomen...
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen piti 1.5.2014, suomalaisen työn päivänä puheet Tampereen ja Nokian Sinisessä Vapussa. Hän nosti keskiöön kysymyksen toivon ja toivottomuuden yhteiskunnasta. ”Meidän on kysyttävä itseltämme: Luommeko toivon vai toivottomuuden yhteiskuntaa? Kun teemme päätöksiä, jotka mahdollistavat sen,...
Henkilöautojen kuljettajaopetuksessa voitaisiin ottaa käyttöön tutkintopainotteinen järjestelmä. Uusia opetusmenetelmiä ja -mahdollisuuksia pitäisi voida hyödyntää nykyistä enemmän. Näin ehdottaa ajo- ja ammattipätevyyskoulutuksen kehittämistä selvittänyt liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä. Työryhmä esittää, että B-ajokortin kuljettajaopetuksen aloittamisikä alennettaisiin 16 vuoteen. Monivaiheisen opetusjärjestelmän sijasta...
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen avasi eurovaalikampanjansa tiistaina 22.4. Virkkusen kampanjaslogan on ”Henna Virkkunen. Uudistaja. Toiset tykkää, toiset ei.” Virkkunen kampanjoi keväällä yli 40 paikkakunnalla ja kalenterissa on lähes 100 kampanjatilaisuutta. ”Olen todella innoissani alkavasta kampanjasta – olen ehdolla...
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on tyytyväinen hallituksen päätökseen keventää valtion tasetta, ja käyttää omaisuuden myyntituloja uuden kasvun luomiseen. Kehysriihen yhteydessä hallitus sopi mittavasta 300 miljoonan euron kasvupaketista kahdelle vuodelle. ”Välttämättömien leikkausten ja veronkorotusten lisäksi on sijoitettava myös tulevaisuuteen,...
Katse kohti EU-vaaleja Eurovaaliehdokas Henna Virkkunen avaa EU-vaalikampanjansa Jyväskylässä kauppakeskus Forumissa lauantaina 29.3 klo 12-14. Tilaisuudessa on mahdollisuus jututtaa Hennaa ja kuulla hänen ajatuksistaan eurovaalien tiimoilta. Ohjelmassa on politiikkaa, viihdettä, haastatteluja ja mielenkiintoisia vieraita eri aloilta. Tilaisuuden juontaa näyttelijä...